Pidä huolta älylaitteestasi

Meillä jokaisella alkaa olemaan edes jonkinlainen älylaite, eli siis älypuhelin tai tabletti, taskussa, koska niillä voi hoitaa näppärästi monia asioita kunhan vain on internet-yhteys. Laskujen maksaminen, bussilla matkustaminen, ruuan tilaaminen ja jopa ostosten maksaminen ovat nykyään helpompia kuin koskaan. Lisäksi älylaitteessa on usein myös hyvälaatuinen kamera ja näyttö, jolla erilaisten medioiden seuraaminen sujuu yhtä hyvin matkoilla kuin kotona sohvallakin.

Älylaite on kuitenkin melko kalliin puoleinen investointi. Alle 200 eurolla toki saa jo älypuhelimen tai tabletin, mutta ominaisuuksiltaan se ei ole kovinkaan kummoinen. Kun päätät sijoittaa monta sataa euroa esimerkiksi puhelimeen, onkin luontevaa, että haluat pitää siitä myös huolta. Kovin moni yllättyy siitä, miten helpolla älylaitteen pystyykään pitämään kunnossa. Tässä artikkelissa kerromme lisää siitä, miten pidät huolta älylaitteestasi; näin saat siitä paljon enemmän irti ja sen jälleenmyyntiarvokin pysyy korkealla pidempään.

Korjaaminen

Älylaitteita korjaavia yrityksiä on alkanut ilmestyä katukuvaan 2010-luvun puolessavälissä oikein urakalla. Ne ovat pieniä liikkeitä esimerkiksi kauppakeskuksissa, jonne voi viedä rikkinäisen puhelimen ja korjaustyö saadaan usein valmiiksi jopa parissa tunnissa. Enää rikkinäistä laitetta ei myöskään haluta heittää saman tien pois, joten valveutunut kuluttaja etsii yhä useammin mieluummin korjaamon kuin heittää laitteensa pois.

Puhelimen korjaus vaatii harjoittelua, ja jos sinussa on vähänkään korjaajan vikaa, kannattaa ehdottomasti harkita puhelimen korjaamista itse. Korjaamon laskuttamasta hinnasta suurin osa menee ennen kaikkea työtunteihin – itse varaosat ovat melko huokeita. Niitä saa esimerkiksi tekniikkaosat -nimisestä verkkokaupasta, josta löydät myös kaikki tarvittavat työkalut korjaustyön tekemiseen. Pakettiin sisältyy myös selkeät ohjeet, joten mikään vanha tekijä ei suinkaan tarvitse olla. Esimerkiksi akun vaihto on melko yksinkertainen operaatio, ja akun saa ostettua alle parilla kympillä.

Säännöllinen puhdistus

Älylaitteen puhdistus on erityisen tärkeää – ja tässä vielä tärkeämpää on säännöllisyys. Pinnan pyyhkäisemiseen kuluu kymmenen sekuntia ja sillä saa ihmeitä aikaan. Varsinkin nyt, kun ihmiset kiinnittävät huomiota pintojen kautta tarttuviin tauteihin, kannattaa älylaitteen näyttö pyyhkiä ainakin pari kertaa viikossa. Tähän tarkoitukseen sopii mainiosti tilkka etikkaa: se on luonnollinen puhdistusaine, joka tappaa bakteerit, virukset ja homeet. Lisäksi se antaa hieman kiiltoa, ja etikkaahan löytyy muutenkin ruokakomerosta.

Vaikka useimmat älylaitteet ovatkin pölytiiviitä, kannattaa niiden erilaiset kolot ja muut potentiaaliset pölypaikat pyyhkiä säännöllisesti, sillä jo sisäilmasta laitteeseen tulee melkoisesti pölyä pitkän ajan kuluessa. Pölyjä voi pyyhkiä mikrokuituliinalla, mutta vähän syvempiin koloihin sopii vaikkapa käytetty, mutta kuitenkin puhdistettu, hammasharja.

Suojakuoret ja laturit

Uutta puhelinta ostettaessa kannattaa samalta istumalta hankkia siihen myös sopivat suojakuoret. Hyvä suojakuori suojaa ennen kaikkea puhelimen kulmat, eli se tulee puhelimen ympärille. Puhelinhan on geometriseltä muodoltaan laatikko, ja fysiikan lakien mukaan kulma on laatikon heikoin kohta. Mitä pidemmälle reunan yli suorjakuori tulee, sitä parempi. Lompakkokuoret ovat tähän tarkoitukseen parhaimpia ja niissä kulkevat mukana myös vaikkapa bussi- ja ajokorttikin.

Akkujen lataamiselle on paljon eri ohjeita, mutta pitkälle pääsee sillä, että antaa akun aina toisinaan päästä tyhjäksi ja lataa sen sitten aivan täyteen. Kun lataaminen on päättynyt, kannattaa laite irrottaa saman tien laturista; tämän takia ei suositella yön yli lataamista. Akku vanhenee puhelimesta ensimmäisenä, eli se kannattaa vaihtaa parin vuoden välein joko korjausliikkeessä tai itse – sekin onnistuu!