Teknologia apuna lemmikkien hyvinvoinnissa

Teknologia kehittyy jatkuvasti ja viimeisten vuosikymmenten aikana erityisesti markkinat lemmikkieläinten ympärillä ovat kasvaneet. Lemmikkieläimet ovat olleet aina isossa roolissa ihmisten elämässä oli kyse sitten koirista, kissoista tai vaikkapa lemmikkilinnuista. Muutamien vuosien sisään myös teknologia on tullut ihmisten avuksi lemmikkieläinten hoidossa. Lemmikkieläinten terveydestä ollaan entistä kiinnostuneempia ja niiden hyvinvointiin ollaan myös valmiita satsaamaan enemmän rahaa ja aikaa. Olisitko kymmenen vuotta sitten ajatellut osallistuvasi lemmikkikoirasi kanssa eläinlääkärin videovastaanotolle? Nykyään se on jo mahdollista. Entä mitä muita teknologiaa hyödyntäviä innovaatioita on tarjolla lemmikkieläimille?

Älypannat

Markkinoilla on ollut jo pitkään koirille tarkoitettuja älypantoja. Älypannat ovat kuitenkin olleet suurimmaksi osaksi käytössä metsästyskoirien seurannassa. Pannat ovat kuitenkin enenevissä määrin herättäneet kiinnostusta myös muiden harrastajien keskuudessa ja niiden hinnat ovatkin tulleet ryminällä alas. Esimerkiksi veden ja iskun kestävä, hyvin kevyt Tractive GPS Tracker maksaa Zoo -lemmikkikaupan sivuilla alle 60 euroa. Älypantoihin yhdistetyn sovelluksen avulla on myös mahdollista seurata koiran aktiviteettitietoja sekä liikuntamääriä päivän aikana, jolloin on näin ollen myös helpompi seurata sen terveyttä ja kuntoa. Usein älypannat myös ilmoittavat mikäli koirasi on poistunut sallitulta alueelta. Älypannat keräävät myös jatkuvasti dataa koirasta, jota omistaja voi seurata. Kerätyn datan avulla on mahdollista puuttua jo aikaisessa vaiheessa lemmikin mahdollisesti puhkeaviin sairauksiin, jos lemmikistä kerätty data muuttuu poikkeavaksi. Kuten kaikessa muussakin datan keräämisessä, täytyy kerätty tieto osaa tulkita oikein, jotta vältytään vääriltä johtopäätöksiltä.

Älyluukut

Kissoille on tarjolla älyluukkuja, kuten Zoo -lemmikkikaupan SureFlap Microchip Cat Flap -kissanluukku, jonka toiminta perustuu RFID:n (Radio Frequency Identification), eli radiotaajuiseen etätunnistukseen. Teknologian toiminta perustuu tiedon tallentamiseen RFID-tunnisteeseen ja sen langattomaan lukemiseen RFID-lukijalla radioaaltojen avulla. Ovi päästää sisään vain ennalta ohjelmoidut sirut, joten vieraat kissat eivät luukusta pääse sisälle. Samaan teknologiaan perustuu esimerkiksi ruokinta-automaatit, jotka annostelevat oikean määrän ruokaa, oikeaan aikaan ja oikealle lemmikille. Tämä auttaa valvomaan ruokintaa, jos perheessä on esimerkiksi useampi lemmikkieläin.

Itsepuhdistuva kissanvessa

Itsensä automaattisesti puhdistava hiekkalaatikko on erittäin hyödyllinen lemmikin omistajalle. Nämä hiekkalaatikot on suunniteltu pitämään kodin ja lemmikkien tassut puhtaina kissanhiekasta ja muusta liasta. Tällainen “robottihiekkalaatikko” on erittäin hyvä esimerkki teknologiasta, joka helpottaa lemmikkien hoitoa. Lue lisää aiheesta täältä. Itsepuhdistuva kissanvessa tunnistaa, kun kissa on käynyt vessassa tarpeillaan ja aloittaa automaattisen puhdistuksen. Kun kissanvessan sensorit ovat varmistuneet siitä, että kissa ei ole enää vessan sisällä, alkaa jätösten sihtaaminen. Ei siis enää likaisia kissanvessoja ja kyykistelyä lapio kädessä!

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan?

Esimerkiksi USA:ssa lemmikkieläimiä on arvioitu olevan noin 60 %:lla perheistä. Tämän perusteella arvioidaan lemmikkiteknologia-alalla olevan 99 miljardin dollarin markkinarako, joten tulevaisuudessa innovaatioita nousee varmasti kuin sieniä sateella. Samalla lemmikkiteknologia kulkee käsi kädessä niiden teknologioiden kanssa, joita suunnitellaan ihmisille. Tällä hetkellä on meneillään trendi, jossa ihmiset monitoroivat itseään älykellojen ja sovellusten avulla ja tämä sama trendi on siirtynyt myös lemmikkieläinten terveyden seurantaan. Toki nämä teknologiakehitykset siirtyvät hieman viiveellä lemmikkieläinten ja näiden omistajien käyttöön. Viiden vuoden sisään tullaan varmasti näkemään valtavia uudistuksia lemmikkieläinmarkkinoilla!