Järjestä ikimuistoiset halloween-juhlat: ota teknologia apuun

Suomessa Halloween ei ole vielä saavuttanut sellaista suosiota kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, josta juhla on lähtöisin. Suomessa halloween tunnetaan pyhäinpäivänä eli kuolleiden muistopäivänä, jolloin käydään haudalla ja muistellaan jo edesmenneitä läheisiä. Hiljalleen kuitenkin lapset ja nuoriso ovat alkaneet löytämään halloweenin ja sen viihteellisen merkityksen. Jos omalle lähipiiriilleen haluaa pitää ikimuistoiset halloween-juhlat, kannattaa teknologia tosiaankin ottaa haltuun. Toki halloween-juhlissa on myös muuta muistettavaa, kuten esimerkiksi koristelut ja halloween asut jotka säikäyttävät takuulla kaikki vieraat.

Koristeiden osalta huomiota kannattaa kiinnittää valaistukseen ja välkkyviin koristeisiin. Käsistään kätevä teknologianero voi luoda joko sisälle kotiin tai kotipihalle valaistuksen, jonka myötä tunnelma pysyy jännittävänä koko illan. Ulos voi asetella hautakiviä, jotka hehkuvat pimeässä. Sen lisäksi erilaiset valospotit ja valopylväät luovat omaa kolkkoa ja pelottavaa tunnelmaansa. Parhaimmillaan omaan kotiinsa voi saada niin pelottavan tunnelman, että vieraat pysyvät varpaillaan koko juhlien ajan.

Halloweeniin kuuluvat tietysti myös erilaiset tarjottavat. Niissäkin voi käyttää mielikuvitusta. Ehkäpä savuava booli herättää kysymyksiä, uskaltaako sitä edes maistaa. Savuavan boolin voi askarrella näppärästi siten, että boolimaljan taakse tai laittaa pienen savukoneen, joka tupruttaa savua jatkuvasti. Toinen vaihtoehto on ostaa savuttava malja valmiina. Se saa kätevästi Party King -myymälästä, jossa on paljon rekvisiittaa halloween-juhlia varten. Illan ruokailun kruunaa karmivan jännittävä hetki, jolloin valot voi sammuttaa äkillisesti ja laittaa radiosta tulemaan kauhumusiikkia. Pimeässä säikyttely toimii aina ja pelottaa myös aikuisia.